Luottamus

Luottamus itseen ja toiseen ihmiseen on tärkeä olotila ja ilmapiiri. Itseensä luottava ihminen uskaltaa kokeilla, eikä hätkähdä, jos epäonnistuu. Luottamus itseen ja tekemiseensä kannattelee niinä aikoina, kun tuntuu, että elämä tuo eteen pelkkiä vastoinkäymisiä. Itseluottamus tuo tiedon, että on arvokas sellaisena kuin on, eikä muiden mielipiteet tai ajatukset vähennä tai poista sitä.

Miksi sitten on välillä haastavaa luottaa itseensä? Miksi on niin helppoa kuunnella sisäisen äänen negatiivisia sanoja sen sijaan, että alkaisikin kuulemaan niitä pieniä kuiskauksia, jotka kannustavat ja kehuvat tai sanovat, että et ole yhtään sen huonompi, kuin muutkaan! Tai vaikka epäonnistuisit nyt, voit siitä oppia ja onnistua eri tavalla, kuin alun perin suunnittelit. Sinä olet arvokas eikä epäonnistuminen vähennä tai vie sitä pois.

Minulle on vuoden aikana kahteen kertaan sanottu, että Anu luota itseesi. Ensimmäisen jälkeen en tähän tarttunut mutta toisen muistutuksen jälkeen tartuin tähän ja jäin pohtimaan, mistä tämä kertoo. Mitä nämä sanat tarkoittavat – Minulle ne olivat tärkeät sanat muistuttamaan siitä, että sisälläni oleva potentiaali ja missio on se mitä kohti kannattaa mennä. Rohkeasti.


Entäpä sitten luottamus toisiin ihmisiin? Meidän keskinäinen luottamuksemme tuo turvallisuutta olla oma itsensä, jakaa omia ajatuksiaan ja myöntää epäonnistumiset. Se saa meidät puhaltamaan yhteen hiileen ja uskomaan siihen, että toiset haluavat minulle hyvää. Näemme toinen toisemme arvokkaina ja tärkeinä. Luottamuksen menetys voi sysätä pois raiteiltaan, mutta teot merkitsevät ja voivat kasvattaa epäluottamuksen tilalle uudet, entistäkin luottavaisemmat puitteet. Avoimuus ja rehellisyys ovat tärkeitä ominaisuuksia, kun olemme luottavaisessa vuorovaikutuksessa toistemme kanssa. Kuule ja tule kuulluksi, luota, että tämä toinen on tässä aidosti omasta tahdostaan ja arvostaa sinua, ajatuksiasi ja tunteitasi.

Rohkeus ja luottamus ovat voittamaton parivaljakko, jotka saavat ihmisen olemuksenkin loistamaan. Ei viedä niitä toisiltamme pois vaan kannustetaan ja autetaan toistemme hyvää kasvamaan!

-Anu-


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *